Näin yöllä unta hirvenvasasta, jonka hain metsästä, tai se tuli hoitooni, ja sillä on paikka navetassa/tallissa. Sillä oli harmaa karvapeite, ja se oli (pikemminkin poro), vein sen myöhemmin takaisin luontoon, muitten ihmisten kanssa (siihen liittyi joku merkittävä sivujuonne), mutta lopulta vasa tuli omilta teiltään taas luokseni, hoitooni. Se oli lähellä minua, pihanavetassa, halasin sitä, ja se teki minut onnelliseksi.
Viikon crusade on ohi. Miten olisi, jos heiluttaisin valkoista lippua?
Oli luola, josta oli näkymä järvelle. Liian avoin näkymä.
Oli kuopus, joka käveli isän perässä huoltoaseman sisään, ja pomppi epätasaisesti, nyrkkeili eteenpäin, niin kuin olisi soittanut vetopasuunaa, hän kulki kuin ranskan kieli.
Oli kenttä, jossa aiemmin oli kirkko, sitten halli, ja nyt vain pelkkä kenttä. Jalkapalloa, torimyyntiä, jumalanpalveluksia. Kaikki samanarvoista.
Oli tiukasti eettinen ihminen, ja hänen enonsa, liberaali (filosofisessa mielessä).
Sädetikkuja, joista palavat tähdet tirskuvat.
Oli nuotion savua, joka syöpyi keuhkoihin. Kaikki tuoksuu savulta.
Oli ajatus, että pitäisi löytää joku viestintäväline, jos ei osaa puhua.
Jotkut tuntevat itsensä viattomiksi ja puhtaiksi, toiset eivät.
Oli koti.
Oli aivan liikaa asioita.
Anyway, eilen ennen hirviunia luin Doris Lessingin The Black Madonna-kirjaa, ja eräs asia, mikä Lessingin tekstissä viehättää, on kotikutoisuus, tai lihan maku. Selitän tämän joskus, kun olen pirteämpi.
No comments:
Post a Comment