Yskin ja päivä on kummallinen. Tämän voisi oikeastaan viivata yli. Päivä on vallan paskamaisen mainio. Tarvitsisin toisen minän, joka jaksaisi tehdä kotityöt ja varsinaiset työt ja leikkiä lasten kanssa. En jaksa. Esikoinen raivoaa läksyjä tehdessä, hän sotkee lyijykynällä koko sivun uudestaan ja uudestaan. Sillä välin keskimmäinen järjestää kultalusikoita (oliko sellaisiakin, häälahja varmasti), hän pesee ne, ja laittaa ne tyhjään lokeroon lusikkalaatikossa. Tasan eivät käy onnenlahjat. Kuopus heijaa itseään keinussa ja hyräilee laulua Liesuksesta (hän on kuullut nimen väärin). Ajan punaisia päin liikenteessä, koska yhtäkkiä värit kääntyivät (väsymyksestä) toisinpäin, vihreällä odotan, punaisella menen. Aamulla unohdin, että esikoinen oli kyydissäni ja ajoin töihini hänen kanssaan, jouduin palaamaan takaisin, ja myöhästyin. Vaikka työt ovat kuormittavuudeltaan varsinaisesti loppuneet, en huomaa mitään muutosta. Olen edelleen väsynyt.

Ehkä joululoma tuo siihen muutoksen.