Sunday, September 10, 2006

Elämä on käymispisteessä, pöydällä ovat korjaamattomat ruuantähteet, nyt täytyy vaan ajatella heittävänsä koiralle kyljyksiä, joissa on lihat mukana. Se syö ja yllättyy. On kiitollinen, että on löytynyt luovuttaja. Sekin koira on kuollut.

Ihmiset busseissa ajattelevat aina, kunpa joku kysyisi minulta jotakin. Mitä tahansa. Asutko Pariisissa? En. Rakastatko kaikkia? (pieni tauko) En. Kertoisitko jonkun hyvän tarinan juonen? Ok. On mies ja nainen junassa, nainen rakasti kaikkia ja on kumman suorapuheinen, ei sellaista kukaan kestä. Mies unohti takkinsa, hänen tyttärellään oli alusvaateliike, tuli sairaskohtaus. Nainen etsi itseään Lontoosta, tapasi saman miehen junassa, joka kysyi häneltä samat kysymykset. He saivat toisensa. Mikä on lause, mikä on parhaiten jäänyt mieleesi kaikista katsomistasi elokuvista? "Voin koskettaa pöydän pintaa.", Kieslowskin Kymmenessä Käskyssä, en muista missä niistä. Mikä filosofinen ajatus sinua juuri nyt lohduttaa tai hauskuuttaa? Se, että voit antaa sitä, mitä ei ole, mitä et hallitse. Jos mietit surua, mikä kohtaus lukemistasi kirjoista sinulla tulee nyt mieleen? Andrei Makinen kirjan (Venäläisiä Unelmia) kirjan kuollut susi, jonka silmänurkkaan oli jäätynyt kyynel. Keksi lopuksi kiva runo: Ok. - Puu, kulta / moottorisaha / Rakkaus on harmaa hämärä, märkää / sahajauhoa.

2 comments:

sivuaskel said...

- Puu, kulta / moottorisaha / Rakkaus on harmaa hämärä, märkää / sahajauhoa.

Rakkaus on rajua(kin). Märkä sahajauho tarttuu vaatteisiin, kulkee mukana.

Katja Kaukonen said...

Kiitos tästä!

Minä toivon ihan kaikkialla, läheisten ja tuttavienkin kanssa ei-bussissa tuontapaisia kysymyksiä. Ihmisillä on niin vähän todellista halua toisen pinnan alle, peruskuulumisten ja arkisanojen taa. Tai ehkä haluakin olisi, mutta ei aikaa pysähtyä ja kuunnella.

En itsekään siinä kysymisessä niin hyvä ole ja toisinaan kyselen ihmisiltä, jotka eivät ole valmiita kertomaan, jotka ahdistuvat jo pelkästä kysymyksestä (vai vastauksesta tai siitä, ettei ole aikaa miettiä vastauksia?).

Usein tulee mietittyä, kuinka vähän elämässä lopulta keskustellaan ja keiden kanssa ne harvat, hyvät hetket jakaa. Se on jotenkin kamalan surullista. Kuitenkin (minulle) ainut tapa saada tolkkua tästä elämästä ja ihmisyydestä ja muista mysteereistä ovat juuri sanat. Ja ajatuskin siitä, että vain juoksisin läpi tämän elämän suorittamalla ja toimimalla, on kammottava (vaikkei se silti ole sen huonompi vaihtoehto sille, joka saa siitä paljon irti - arvelen).