stop! - in - the - name - of - love

Tänään mietin, mitä on surrealismi. Myös sitä, miten monin tavoin Prinsessa Ruusunen on sinulle ongelma. Kaupassa käydessäni mietin, olenko tosikko (sain palautetta, jossa tekstini henkilö oli tosikko, ja eivätkö kirjoittajat ole sitä, mitä tekstinsä?). Mietin, että pitäisi olla joku Talent House, joka ottaisi minut asiakkaaksi ja sparraisi minusta kirjailijan. Mietin, olenko elänyt koko elämäni huomaamatta naissukupuolen sortoa, vai eikö minua sorra mikään? Löysin termin "patafyysikko". Se on henkilö, joka pitää poikkeuksia tärkeämpinä kuin lakeja. Jos kerran on poikkeus, kaikki on mahdollista. Olen siis patafyysikko, tunnustan tämän periaatteen omakseni ja hyvin läheiseksi, kaiken toiminnan ytimeksi suorastaan. Ellei ole poikkeuksia, niin lait on ainakin kyseenalaistettava ja pyrittävä aina tekemään toisin kuin laissa sanotaan. Olen usein miettinyt, mistä tämä periaate on minuun tullut. Koko lapsuuden perheeni on tämän periaatteen läpitunkema, selvästi. Sieltä. Tästä periaatteesta en luovu, enkä voisikaan, vaikka haluaisinkin.
Tosikkopelko sai yllättävää vahvistusta marketissa (en käy juuri muualla kuin marketissa ja kirjastossa, joten virikkeiden on tultava näistä). Kaupan kassa, nuori nainen, oli hassu. Surrealistinen. Vaikea sanoa, miten. Hän oli elämys. Jekuttava. Lopuksi hän antoi vielä kaupan päälle purkkapussin. Ymmärrän täysin.
Hississä leikin pikkolopoikaa, koska jäin jumiin painakenurkkaan. Autoin pyörätuolikulkijaa eri kerroksiin. Ei minulla ollut kiire minnekään, olin vain menossa etsimään surrealismia kirjastosta. Hymyilin ja leikitin rattaissa istuvaa down-poikaa, äidillä oli raskas ostoskassi. Tummaihoinen mies alkoi heti hissiin tultuaan puhua, miten ihana kesä on ollut, miten hän on nauttinut lämmöstä.
Maltoin tuskin poistua hissistä. Oli pakko mennä ostamaan uutta uimapukua, ensimmäistä elämässäni. Sovitin, mutta kaikki kiristivät, XL-kootkin. Mikä kaikki onkaan harhaa, luulin olevani hoikka. Vanhat uimapukuni ovat äidiltäni, ja ne kaikki ovat olleet ihanan löysiä, niitä ei tunne päällä, tämä uusi (XL-kokoa) on kuin iso tukisukka. Pystynkö edes uimaan siinä? Vanhassa on reikiä ja se on raskauksien myötä venynyt riettaaksi. Saumoissa on reikiä. Se valahtelee päältä, vaikka olen solminut olkaimet lyhemmiksi. Uimapukuhyllyllä juttelin lyhyen naisen kanssa, joka osti bikineitä, hän oli lähdössä matkalle miesystävänsä kanssa. Ylimmät bikinit oli ripustettu kahteen metriin. Miten kotiäidin yksinäiset päivät kompensoituvatkaan, kun käy kaupassa.
Illalla laitoimme koko perheen voimin ruokaa, paistettuja maissintähkiä voilla, uuniperunoita, valkosipulikanaa, hyvää salaattia oman pihan yrteillä, omenahyvettä. Vanhin (ja nuorin) lapsista rakastaa voimakkaita makuja, kaupassakin hän painelee Tilsit-juustojen kelmuja haaveksien. Keskimmäisen lapsista taas kammoaa voimakkaita makuja, hänen viileyttään järkyttää pienikin tujaus rucolaa, pippurista ja chilistä puhumattakaan. Yksivuotias syö siekailematta, keihästää uuniperunan lusikan varteen ja syö kuorineen. Omenasta jää jäljelle vain tikku, siemenkotakin on syöty. Ruokailun jälkien korjaamiseen tarvitaan osaava catering-henkilökunta. Illalla käymme ruokkimassa naapurien kissat. Yksivuotiaalle kissa on tiikeri, hän kulkee pitkin seinänvieriä kirkuen. Musta iso kissa tulee puskemaan.