Otat omenan käteesi - se on kevyt. Se oli ennen kukka, sitä ennen mahdollisuus.

Katselen hyönteisiä ikkunan ulkopuolella, lämpimässä yössä ja mietin kirjoittamaani novellia. Siinä joku tahtoo kaikille hyvää, mutta sillä hyvän tahtomisella on erään kerran kohtalokkaita seurauksia, hänen tapaamansa henkilö ei kestä hyvyyttä, vaan luhistuu. Pelästyin ajatellessani, että tekstistä tulisi se vaikutelma, että haluan sanoa hyvän tekemisen olevan jotenkin väärin. Vaikka joku luhistuu, ei se silti estä tai tee huonoksi hyvän jakamista. Tämä on ääneen ajattelua... kun teksti on jo poissa käsistäni. (Hyvä on tässä vaiheessakin vielä oivaltaa, mitä oikein kirjoitin.) Miten maailma on täynnä hyvää tahtoa. Luottamusta. Se on oikeastaan ihmeellistä. Joistakin hyvä tahto säteilee voimakkaammin kuin toisista. Hyvyys on kuitenkin jotenkin näkymätöntä, piiloutuvaa, pienieleistä. Ilman taka-ajatuksia.

Viikonloppuna keskityn tekemään muille hyvää.. itseni palkitsen kirjoittamalla kalevalamittaisia rallatuksia, Isadora Wingin seikkailujen lukemisella, (Sokeria kulhossa. Isadorasta on tullut ystäväni), tekemällä ja syömällä 2-v-synttärikakkua, käymällä uimassa.